Esittely


Olen Tanja Nummelin, 23-vuotias koiraharrastaja. Asun kahden mittelini kanssa Porissa.

Kiinnostukseni koiria kohtaan juontaa juurensa lapsuuteen. Meille tuli ensimmäinen koira, cavalier kingcharlesinspanieli Mona (Harmonic Cinnamon), ollessani viisi vuotias. Siskoni harrasti Monan kanssa agilitya, jonka myötä tutustuin agilityyn 6 vuotiaana; aluksi kenneltyttönä, sittemmin harrastajana. Mona kilpaili kolmosissa sijoittuen mm. Satakunnan piirinmestaruuksissa toiseksi.

Kesällä 2005 meille muutti cavalier Iiris (Zimyrs Febe). Siskoni opetti Iirikselle agilityn alkeet ja syksyllä -07 aloin treenaamaan Iiriksen kanssa. Jo seuraavan vuoden tammikuussa osallistuimme ensimmäisiin virallisiin kisoihimme. Iiriksen kanssa olen saanut rauhassa tutustua agilityyn, kokea hienoja hetkiä ja oppia asioita kantapään kautta. Iiris eläköityi kisaamisesta noustuaan kolmosiin. Sen kanssa olen voittanut mm. nuorten SM-kilpailut kanssani vuonna 2008.

Taitojen kehittyessä kasvoi myös halu edetä. Sopivan rodun etsiminen oli haastavaa ja muutaman mutkan kautta meille muutti lokakuussa 2010 mittelspitz-narttu Taika (Mikälie Heikunkeikun). Nousimme Taikan kanssa kolmosiin sen ollessa alle 2-vuotias. Taikalla jäi sekä agi- että hyppyvalionarvon saavuttaminen yhtä sertiä vaille. Kisasimme useammissa SM-kisoissa niin joukkueessa, kuin yksilökilpailuissakin ja saimme kahdesti osallistumisoikeuden MM-karsintoihin. Taikan kautta olen päässyt paremmin sisälle agilityyn, alkanut kouluttamaan muita ja kiinnostunut koirien jalostuksesta. Taika jäi pois agilityradoilta loukkaantumisen vuoksi syksyllä 2016.

Syksyllä 2014 laumaamme muutti mittelspitzuros Simo (Mahti Vahdin Vincent). Simon oli alkujaan tarkoitus astua Taika, mutta muutaman mutkan kautta se jäi pysyvästi meille. Näyttelyissä käytiin sen verran, että se valioitui ja agilityn suhteen ollaan treenattu lähinnä omaksi iloksi. Simo kastroitiin talvella 2016 ja se asustelee nykyään vanhempieni luona Iiriksen kaverina.

Syksyllä 2015 laumamme kasvoi Tiaran (Gyanta's Messing With Masters), Simon tyttären, muuttaessa meille sijoitukseen. Sijoitussopimus purettiin koirasta riippumattomista syistä ja Tiara siirtyi omistukseeni. Tiaran kanssa kilpaillaan agilityssa 3-luokassa ja tavoitteena on saada siitä valio. Tähän mennessä olemme saaneet kaksi SERT-H:ta ja sijoittuneet ensimmäisissä yhteisissä SM-kilpailuissamme (2018) kuudensiksi.

Koirani viettävät kotikoiran elämää osallistuen täysipainoisesti arkeeni. Treenaan, kilpailen ja koulutan agilityssa. Agilityn lisäksi harrastan koirieni kanssa muun muassa nose workia, doboa ja tokoa kotioloissa. Toisinaan lajikirjoa laajennetaan myös muiden harrastusten pariin. 

Olen aloittanut agilityn kouluttamisen vuonna 2011 ja suorittanut samana syksynä agilityn koulutusohjaajakurssin.

Suoritin Suomen Kennelliiton kasvattajan peruskurssin lokakuussa 2013 ja kennelnimeni Taikapilven hyväksyttiin helmikuussa 2014. Toisin kuin alkujaan olen ajatellut, niin näiden muutaman vuoden aikana mieli on alkanut muuttua ja olen toistaiseksi tehnyt sen päätöksen, että omille nartuilleni ei tule pentuja. Tiaran astutusta olen miettinyt ja puntaroinut jo pitkään ja lopulta olen tullut siihen tulokseen, että en koe tällä hetkellä haluavani kasvattaa mittelspitzejä koirasta riippumattomista syistä.

Pori KV 2016
© Noora Mantere