perjantai 17. maaliskuuta 2017

Edistysaskelia

Kuun alkupuolella oltiin puolittamassa Elina Jänesniemen yksäriä seurakaverin kanssa. Tiara pääsi ensimmäistä kertaa sitten alkeiskurssin vieraaseen halliin treenaamaan. Pohja oli hieman erilainen, kuin mihin ollaan totuttu ja siinä vaiheessa, kun Tiara laski kuononsa maahan, olin varma, että me tultiin tänne vaan haistelemaan. Haistelut loppui kuitenkin siihen, kun Tiara pääsi radalle ja oli kiva huomata, ettei Tiara välitä vieraasta hallista. Tehtiin pientä radanpätkää ja tuli taas pitkästä aikaa sellainen olo, että mähän liikun ja ohjaan ihan oikeasti, eikä meno tuntunut yhtään kankealta. Yksi ilonaihe oli myös se, että kaikki 30 cm rimat pysyi hienosti ylhäällä eipä niitä silti ole aiemminkaan pudoteltu, on vaan niin vähän tehty niillä ja vauhti oli kohdillaan.

Kotiläksyjä tarttui mukaan aimoannos. Sylkkäri on ollut vähäisellä käytöllä ja sen tekeminen s-linjalla oli minulle vaikeaa. Tiara lähti hienosti ohjaukseen, kun vain oma ohjaus oli oikeanlainen - sehän se haaste taas olikin... Lisäksi treenilistalle tuli myös hyppyjen vaikeammat kulmat. Kepeillä häivytellään nyt viimeistä verkkoa leikkaamalla verkosta aina vähän pois.



Viime aikoina ollaan treenailtu juoksu-A:ta eteenpäin ja kohta saiskin alkaa lisäämään perään putkea, kun vaan oma rohkeus riittää. Tiara tekee A:n hyvällä laukalla ja oikealla palkkauksella osumat on varmoja. Kepeillä ollaan häivytelty viimeistä verkkoa ja sitä on jäljellä suunnilleen 20 cm. Joka treenin jälkeen leikkaan siitä kaistaleen pois. Kepit on tosi hyvällä mallilla ja erilaiset ohjaukset onnistuu hienosti. Keskiviikkona tehtiin kepeille muun muassa persjättöjä ja päällejuoksuja ja molemmat meni ihan nappiin,.

Kisaikäkin on tullut täyteen. Pitkitän nyt vielä hetken sitä mittausta, jos vaikka karvanlähdön jälkeen mittaisi... Kuitenkin A on vielä kesken ja kontaktierottelutreeni edessä, joten en pidä mittauksenkaan kanssa kiirettä.

Kisakirjakin on jo hommattu, mittausmerkinnät vain uupuu :)

torstai 2. maaliskuuta 2017

Treeniä treenin perään

Puolitoista viikkoa sitten sunnuntaina facebook muistutti, että meillä oli viisi vuotta sitten Taikan kanssa ensimmäiset viralliset kisat. Oon oppinut Taikan kanssa ihan mielettömästi asioita ja kehittynyt sekä ohjaajana että ihmisenä. Töitä on saanut tehdä ihan tosissaan, mutta olen päässyt pessimistisyydestä irti, oppinut sanomaan ääneen vahvuuksiamme, alkanut arvostamaan enemmän itseäni ja uskomaan sekä omiin, että koiran kykyihin ja ymmärtämään eri seikkoja. Toivoisin, että mulla olisi kristallipallo, joka kertoisi, kestääkö Taikan jalka vielä agilityä. Taikan mielestä edelleen agilityhalli on ihan paras paikka, vaikka siellä saa enää hengailla. Eipä aikaakaan, kun Tiara on kisaiässä (yhdeksän päivää, hui!) ja päästään taas kisaradoille. Kisaamista ei kuitenkaan aloiteta heti, vaan vielä hieman opiskellaan...

Tiaran juoksu-A -projekti on edennyt hyvin. Viime viikon keskiviikkona oltiin treenaamassa ohjatusti ensimmäistä kertaa. Vihdoinkin! Tehtiin ensin radanpätkiä 30 cm:n rimoilla ensimmäistä kertaa. Tiarasta huomasi, että rimat oli korkeammalla kuin ennen, mutta kaikki pysyi ylhäällä ja vauhti oli ok. Treeni oli ihan hyvä ja Tiara pääsi ensimmäistä kertaa tekemään juoksariprojektin aikana myös puomia ja keinua. Molemmat sujui kuten aina ennenkin ja olenkin siihen kovin tyytyväinen! Oli ihan järkyttävää huomata, että olin aivan ruosteessa ohjauksen kanssa! Jo rataantutustumisessa tuntui, että olen rautakanki, joka ei taivu mihinkään. Radalla taas sooloilin omiani ja ohjasin toisinaan huonosti. Huh. No, eiköhän tämä tästä, kun aletaan taas tekemään enemmän ratatreeniä...

Ohjattujen treenien jälkeen jäätiin vielä kouluttajiemme Lenan ja Pasin kanssa treenaamaan A:ta. Jatkettiin samalla matalalla A:lla millä ollaan aloitettukin. Kertauksena aloitettiin harjalta ja jatkettiin koko A:han. Olin treeniin tyytyväinen, vaikka Tiaran laukka osuukin usein melko ylös kontaktipinnalla. Oletan, että tämä johtuu siitä, kun A on niin matalana.


Vielä muutama päivä sitten täällä näytti tältä, nyt joka paikassa on märkää ja lumet on sulaneet.















































Viime sunnuntaina käytiin treenaamassa taas A:ta hallilla. Tällä kertaa hieman nostettiin sitä ensialkuun. Aloitettiin taas harjalta, jonka jälkeen otettiin koko A:ta muutaman kerran. Olin kaikkiin muihin osumiin tyytyväinen, paitsi ensimmäiseen. Palkan sijainti ja liike vaikuttaa suuresti siihen, miten Tiara suorittaa A:n ja ensimmäisellä kerralla tulikin palkan kanssa moka. Loput osumat olivat hyviä. Madallettiin A takaisin siihen, mistä ollaan lähdetty ja otettiin sitä vielä pari kertaa. Video on hämärä ja kuvattu vain alastulolta, mutta osumat näkyy ihan hyvin.



Eilen oltiin jälleen treenaamassa ohjatusti. Aloitettiin tekemällä rataa. Rata oli kivan oloinen, mutta oma ohjaukseni on edelleen ihan kaoottista ja tahmeaa. Olen kokoajan myöhässä, haaveilen ja ajatus ei kulje järkevästi. Omaan suoritukseeni en ole kovin tyytyväinen, mutta Tiara oli onneksi hyvä - ja kiltti. Saan siltä paljon anteeksi. Tehtiin rataa, joka alkoi hyppy - kepit -yhdistelmällä. Kepeille tein pakkovalssin ja olenkin kovin tyytyväinen siihen, että Tiara tuli hyvin pakkovalssiin. Olen taas alkanut käyttämään radalla aivan liikaa ääntä ja siihen pitää alkaa kiinnittää huomiota sen lisäksi, että radalla pitäisi alkaa liikkumaan ja mieluiten niin, ettei kokoajan ole koiran tiellä, myöhässä, väärässä linjassa jne... 

Tiaran kanssa huomaan epäröiväni kovasti käännöksissä. En osaa valita ohjauksia oikein, koska pelkään sen kääntyvän liian tiukasti. Esimerkiksi kohdassa, jossa normaalisti tekisin poispäinkäännöksen, pyöräytin vain koiran hypyn yli, jolloin kaarros tuli liian pitkäksi. Taika kääntyi melko huonosti ja se vaati hyvin tiukat ohjaukset, mutta Tiara taas ei sellaisia vaadi ja nyt on yhtä hakemista, kun yritän oppia mikä ohjaus kuuluu tehdä Tiaran kanssa mihinkin kohtaan ja minkä verran mikäkin kääntää koiraa. Miksen voi osata tätä vieläkään?

Kun kepeille mentiin toista kertaa, halusin tehdä kepeillä takaaleikkauksen. Tiaralla on alussa ja lopussa edelleen verkot kahdessa ensimmäisessä/viimeisessä välissä. Tiara kääntyi pois muutamaan otteeseen kolmannesta välistä, kunnes laitoin sinne verkon avuksi. Takaaleikkaus alkoi onnistumaan, mutta Tiara ei vilkaissutkaan verkkoa. Pasi sanoikin jo ennen verkon laittoa, että riittää, kun pidän suuni kiinni. No, niinhän se riitti. Otin ylimääräisen verkon pois ja vaihdoin monta käskyä yhteen ja kas, mun koirahan menee hienosti, vaikka leikkaisin takana...

Puomi oli ihan hyvä siihen nähden, että se taas heilui ja huojui. Ai että mä inhoan tota pilipalipuomia, mutta minkäs teet, kun parempaakaan ei ole. Alastulopaikkaa saadaan näköjään alkaa vahvistamaan, koska viimeinen askel jää ottamatta. Keinulla sitä ei saa ottaa ja puomilla taas se pitäisi ottaa...

Meinasin ensin leikata epäonnistumiset pois ao. videosta, mutta taas totesin, että ne kuuluu lajiin ja niin kamalalta, kun oma ohjaus näyttääkin, niin siltä se näyttää tällä hetkellä ja enemmän hyötyä mulle on leikkaamattomasta videosta, kuin sellaisesta, jossa on vaan onnistumisia.


Treenien jälkeen jäätiin taas Lenan ja Pasin kanssa treenaamaan. Tiara pääsi tekemään jälleen hieman juoksu-A:ta ja ai että kun oon tyytyväinen!! Laukka oli täydellistä ja uskon, että se johtuu siitä, että A on nyt hiukan korkeampi, kuin aiemmin. Tästä tulee ihan huippuhyvä. ♥

Lauantaina päästään puolittamaan Jänesniemen Elinan yksäriä ja sunnuntai ollaan varattu juoksaritreeniin. Oon niin innoissani taas treenaamisesta ja fiilis on ihan huikea. Jos voisin, olisin varmaan joka päivä hallilla juoksemassa. Motivaatio on siis kohdillaan ja treeni-intoa piisaa! :)

lauantai 18. helmikuuta 2017

Juoksariprojekti polkaistiin käyntiin

Aloin 11. päivä miettimään, että hitto, mun koira on kuukauden päästä kisaiässä. En kuitenkaan ota oikeastaan paineita siitä, vaikka aiemmin olin varma, että ollaan kisoissa heti kisaiän täytyttyä. Yksi iso syy tähän on varmasti se, että Tiara joutuu kiertoon ja tiedän sen olevan rajatapaus. Toki tiedän senkin, että siitä mini saadaan, mutta tottakai se jännittää. Mittauksen vuoksi en uskalla edes harkita kisaamista ennen, kun kaksi tuomaria sen on mitannut (miniksi, jos toinen saa medin, niin sitten kolme...).

Meidän agilityvuosi ei ole alkanut kovin hyvin, joten otin tavoitteeksi, että Tiara on kisakentillä kesäkuun kotikisoihin mennessä. Ei olla päästy vielä yksiinkään ohjattuihin treeneihin tänä vuonna ja itsenäisetkin treenit on vähissä. Aluksi Tiaran juoksu rajoitti treenaamista, koska olen aina pitänyt juoksun ajan taukoa - lopulta asia muuttui, kun kyllästyin siihen, ettei päästä treenaamaan. Nyt olen itse ollut flunssassa muutaman viikon ja veto on ollut pois, joten treenit on olleet aikalailla nollassa.

Viime viikon sunnuntaina mentiin hallille aloittelemaan juoksu-A -treenejä. Sonia on auttanut meitä kärsivällisesti ja hänen tukensa on ollut ihan korvaamatonta jo nyt. Ensimmäinen treeni sujui hyvin. En ollut täysin tyytyväinen, koska pari loikkaa saatiin mukaan, jotka näkyy myös videolla. Nämä johtui todennäköisesti siitä, että palkka lähti minulta ja muutenkin Tiaran ajatus ei ollut eteen ja alas, koska palkkasin itse sen. Ensimmäiseksi treeniksi kuitenkin ihan hyvä ja videoiden avulla Sonia antoi taas lisää treenivinkkejä.


Viime keskiviikkona piti vihdoin päästä ensimmäistä kertaa treenaamaan ohjatusti, mutta Tiara sairastui keskiviikkona vatsapöpöön. Aamulla alkoi ripuli, joka aamupäivällä muuttui veriseksi. Olen kasvanut koirien parissa ja meillä on ollut 17 vuotta koiria, eikä yhdelläkään meidän koirista ole koskaan ripulin osuessa kohdalle tullut näkyvää verta mukana, joten tästä toki säikähtäneenä soitin siltä seisomalta eläinlääkäriin poru kurkussa. Rauha alkoi laskeutua puhelun jälkeen ja Tiara oli muuten täysin oma itsensä. Torstaina vatsakin rauhoittui. Tänään meidän olisi pitänyt olla Jänesniemen yksärillä, mutta tällä erää sairastui kouluttaja. Meillä on ollut nyt vähän huonoa tuuria treenien suhteen :D

Päästiin kuitenkin tänään treenaamaan Lenan ja Pasin kanssa. Oli ihanaa päästä pitkästä aikaa treenaamaan "omiensa" pariin. Olen niin kovasti kaivannut kisaamista erityisesti siksi, että kisapaikoilla on minulle lajin kautta tärkeäksi tulleita ihmisiä - olenhan kisannut jo yli yhdeksän vuotta agilityssä! Taikan loukkaantumisen jälkeen olen elänyt omassa pienessä kuplassa tapaamatta oikeastaan ketään omia koulutettaviani lukuunottamatta.

Lämmittelylenkki Taikan, Tiaran ja neljän sheltin kanssa sujui hyvin. Välillä käytiin nuuskimassa toisia ja taas jatkettiin matkaa sulassa sovussa. Treeniin pääsi nuoriso; Lenan pari vuotias Brie, Pasin kolme vuotias Kuura ja minun Tiara.

Tiara aloitti treeninsä radanpätkillä. Saatiin aikaan muutamia hyviä ohjauskuvioita ja ennen kaikkea keppitreeniä, joka on jäänyt vähälle taas. Tiara tekee todella hienot kepit, verkot on edelleen alussa ja lopussa ja kunhan vaan käydään ahkerasti treenaamassa, niin verkoista päästään taas pian eroon. Tehtiin ensimmäistä kertaa hyppyjä niin, että kaikki hypyt olivat 30 cm korkeudessa ja kaikki suoritettiin puhtaasti. Treenaamattomuus näkyi ja sain jälleen hyvän muistutuksen siitä, että on turha treenata mitään, jos sitä ei ensin suunnittele; ohjaukset olivat myöhässä, koska vedin ne hatusta ja en ollut Tiaralle riittävän johdonmukainen alussa.

Tauon jälkeen tehtiin taas A:ta. Pidettiin A samalla korkeudella kuin viimeksi. Aloitettiin ensin alastulolla ja lopulta jatkettiin koko A:han. Tiara teki hyvällä vauhdilla ja olin tyytyväinen sen suorituksiin. Ensimmäisellä kerralla, kun tehtiin koko A:ta huomasi harjan kohdalla sen epäröivän hetken, joka näkyi alastulolla, mutta sen jälkeen toistot menivät nappiin. Lena hoiti palkkauksen, joten palkan suunta oli kokoajan oikea, eikä Tiara kytännyt minua lainkaan. Nyt suunta oli selkeästi eteenpäin.

Treenistä jäi tosi hyvä fiilis ja mikään ei jäänyt kaihertamaan. Tiara toimi hienosti ja reagoi hyvin ohjauksiin. A:n suhteen oma varmuus on säilynyt ja treeneissä ajatukseni ovat selvempiä, kuin bumpereilla tehdessä. Kiitos Lena ja Pasi treeniseurasta, oli ilo treenata teidän kanssa. ♥

Tilasin pitkästä aikaa paracordeja ja tein molemmille uudet pannat. Tiara sai myös uuden hihnan ja pinkki vaihtui oranssiin.

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Kuulumisia

Jostain syystä me ei nyt Tiaran kanssa meinata päästä lainkaan treenaamaan ohjatusti. Ensin kouluttajat sairastuivat, sitten oli juoksu, sen jälkeen mä sairastelin ja tällä kertaa pakkanen haittaa harrastusta. Ensi viikolla taas uusi yritys, vähän jo turhauttaa, kun treenimotivaatiota olisi.

Nyt ei olla itsekseenkään käyty hallilla, kun olen sairastellut. Loppuviikosta pitäisi lauhtua, jos me silloin saataisiin uusi juoksu-A -projekti polkaistua käyntiin? Nyt, kun asutaan lähellä hallia ja sinne pääsee kävellen, on treenimotivaatiokin ihan eri luokkaa. Enää hallille lähtö ei takkua, kun matkoihin ei mene ylimääräistä aikaa ja lämmittely ja jäähdyttely onnistuu matkan aikana ja isäkin on lupautunut tulemaan pari kertaa viikossa auttamaan A:n madaltamisessa ja palkkauksessa. Vain luonto sotii vastaan...



























Taikan jalka on kestänyt hyvin vähän vauhdikkaampaakin menoa. BOT-verkkoloimi huolehtii siitä, että jalka on sen verran suojattuna, ettei kovemmatkaan pakkasest haittaa ulkoilua. Kun mittari näyttää -10 tai kylmempää, saa Taika takin niskaansa - niin paljon kuin se sitä vihaakin. Miinuksena verkkoloimessa on se, että löysempi uloste tahrii takin. Yleensä tätä ongelmaa ei ole, mutta nyt, kun heitin ehkä vähän liikaa nappulaa Taikan kuppiin aamulla, sain pestä loimen takaosan. Toinen miinus on toki korkea hinta; mun tarvitsee hankkia Tiaralle uusi BOT, koska Taikan verkkoloimi on sille liian pieni. Opiskelijabudjetilla ei kovin paljoa houkuta, mutta mihin muuhunkaan sitä syntymäpäivälahjaksi saadut rahat käyttäisi, kuin koiriinsa? Onneksi saadaan kaverilta takki sovitettavaksi viikon päästä, niin tiedän kumpi koko on Tiaralle parempi; 37 vai 40.

Kotona ollaan treenattu Tiaran kanssa rauhoittumista. Sen kanssa ei montaa kertaa olla hallilla oltu muiden koirien läsnäollessa, jonka huomaa käytöksessä. Nyt treenaillaan vielä vähän aikaa kotioloissa rauhoittumista, jonka jälkeen aletaan siirtämään harjoitteita hallille ensin yksin, sitten muiden koirien ollessa paikalla.



























Tiaralla alkaa kisaikä lähestymään. Muutaman päivän yli kuukausi, niin se on kisaiässä, eikä se osaa oikein mitään - ja silti samaan aikaan se osaa vaikka mitä. Meillä on Janita Leinosen yksärin lisäksi käytettävänä Rajalan Elinan yksäri. Kovasti jo odotan, että voisin sen varata, mutta maltan siihen saakka, että ollaan saatu A kuntoon. Käytännössä tahdon mennä sinne vasta, kun Tiara on kisakunnossa, jotta saadaan suurin mahdollinen hyöty. Vuoden mittaan tarkoitus olisi myös ostella yksittäisiä treenikertoja eri kouluttajille, jotta päästään pikkuhiljaa Tiaran kanssa samalle aaltopituudelle ja saadaan vihdoin kunnolla startattua meidän agilityuramme.

Kevään mittaan olisi tarkoitus ilmoittaa Tiara johonkin näyttelyynkin, mutta katsotaan toteutuuko se. Agilitykisoihin nyt ainakin olisi tarkoitus päästä. Tavoitteena on, että Tiaran on kisakunnossa seuramme omiin kisoihin mennessä kesäkuussa. Nose work -hajukin pitäis pitkästä aikaa kaivaa jääkaapin perältä ja alkaa taas treenailemaan, se on ihan totaalisesti jäänyt!

Tältä näyttää meidän lenkin alkupää. Tämä löytyy ihan asunnon vierestä, ojan ylityksen jälkeen koirat pääsee vapaaksi. Naapurin kissan turvallisuuden vuoksi en juurikaan pihassa ole omiani vapaana pitänyt, mutta ojan toisella puolen kyllä.

tiistai 31. tammikuuta 2017

Juoksareita ja treenipalkkoja

Käytiin sunnuntaina koirien kanssa hallilla treenaamassa Tiaran juoksu-A:ta. Isä tuli apukäsiksi palkkaamaan ja auttamaan A:n madalluksessa. Alastulolla treenatessa Tiara veti täysillä ja olin tyytyväinen, mutta koko A:ta tehdessä alastulo oli vähän kyseenalainen. Pääasiassa vauhti oli mun silmään liian hidas, lopulta Tiara tuli hyvällä vauhdilla hypäten bumpperin kohdalta alas. Katsoin parhaaksi heivata koko bumpperi pois ja alkaa miettiä uudelleen mitä tehdään. Se mikä toimii yhdellä, ei toimi toisella - Taikalla toimi, Tiaralla ei. Epätoivoisena heitin jo kehikon maahan ja kokeilin muistaako Tiara sitä ja pitkän tauon jälkeenkin boksi oli ihan helppo juttu. Tiara irtosi sinne hyvin ja teki töitä ajatuksella. Lopetettiin treeni siihen ja jäin pyörittelemään päässäni eri vaihtoehtoja.

Kotiin päästyä laitoin Sonialle viestiä kysyäkseni miten Stellalle on opetettu juoksu-A ja puhuttiinkin tovi puhelimessa aiheesta. Sain Sonialta hyvät ohjeet miten lähteä Tiaran kanssa A:ta rakentamaan eli me ollaan taas lähtöpisteessä. Viestiteltiin vielä Reetan kanssa hyvä tovi samasta aiheesta ja näiden juttutuokioiden jälkeen oma varmuus nousi ja ajatukset selkisivät huomattavasti. Tarkoitus on aloittaa heti, kun oma tautini on selätetty kunnolla. Perjantaina ja maanantaina pitää olla työkunnossa, joten aloitus menee todennäköisesti ensi viikkoon. Kävin ostamassa jo Kongin vinkuvia tennispalloja Tiaralle treenipalkaksi, kun meidän vanha vinkuva piikkipallo alkaa vedellä viimeisiään.

Pallo-ostosten lomassa löysi vihdoinkin etsimäni kyltin. Olen metsästänyt sellaista kylttiä, jonka voin ripustaa asuntoni oveen ja johon voin liimata Satakunnan Pelastuslaitoksen "huoneistossa kotieläimiä" -tarran. Tarra on pyörinyt pöydälläni jo hyvän tovin odottamassa paikkaansa. En uskaltanut liimata sitä ulko-oveen, koska asun tässä vuokralla, enkä tiedä miten tarra lähtee irti, joten päädyin hankkimaan jonkun ripustettavan kyltin. Closed -kyltti sai siis hieman erilaisen käyttötarkoituksen; Käänsin kyltin ympäri ja iskin tarran siihen kiinni. Nyt se koristaa ulko-ovea.

"Huoneistossa kotieläimiä" -tarroja on saatavilla pelastuslaitoksilta myös muualla Suomessa. Työharkkani aikana (eli joskus muutama vuosi sitten) ainakin Porin Mustiin ja Mirriinkin haettiin tarroja, joita asiakkaat saivat halutessaan ottaa mukaansa.
























Sain ennen joulua veljeni avokin vanhemmilta pussillisen sian osia. Pussissa oli sydän, kieli ja muutama luu. Heitin sen pakkaseen ja muuton mukana se taas muistui mieleeni. Jätin sen edelleen pakkaseen odottamaan ja viime viikolla aloin lueskelemaan valmistusohjeita ja kyselemään niitä kavereilta.

Sydämen sanottiin olevan hajuttomin ja siihen moni tutustuukin ensimmäisenä, myös minä. Annoin sian sydämen sulaa huoneenlämmössä ja halkaisin sen kahtia, koska kokonaisena se ei olisi korkeuden puolesta sopinut kattilaan.

Laitoin sydämen kattilaan ja päästin päälle reilusti vettä niin, että se peittyi kokonaan ja laitoin liedelle. Annoin sen kiehua n. 45 minuuttia, pinta tummui ruskeaksi. Alkuvaiheessa pinnalle tuli vaahtoa, jonka lusikoin pois. Hajuhaittaa ei sydämestä juurikaan tullut ja se vähä haju mitä ilmeni, oli täysin siedettävä, jollain tapaa ihan hyväkin.

Raaka sian sydän
Kypsä sian sydän
Keitinvedet kaadoin viemäristä alas, jotkut tykkää antaa sitä koirilleen. Nostin sydämen jäähtymään astiaan ja yllätyin siitä kuinka nopeasti se jäähtyi. Leikkasin ohuita siivuja, jotka pilkoin sopivan kokoisiksi paloiksi. Koostumus oli todella hyvä, tuli mieleen joku kaupan einesmureke. Toiset tykkää kuivattaa paloja vielä uunissa (50 astetta, muutama tunti, luukku raollaan), mutta mielestäni ne olivat koostumukseltaan sellaisia, ettei niitä tarvitse kuivattaa.

Pakkasin makupalat minigrip -pusseihin ohueksi kerrokseksi (kts. kuva alta), jotta niistä on helppo ottaa sulamaan tarvittava määrä. Tarkoitus oli hankkia pienempiä pusseja, mutta pienimmät mitä kaupasta löytyi, oli 0,5 litraisia. Nämä oli kuitenkin ihan käytännöllisiä, koska riippuen siitä mitä treenataan, tarvitsen makupaloja vaihtelevia määriä. Kirjoitin pussin päälle mitä siellä on ja heitin pakkaseen. Myöhemmin oli vielä pakko kokeilla kuinka hyvin makupalat irtoaa toisistaan (pienten määrien sulatusta ajatellen) ja ne irtosikin tosi helposti. Yhdestä sian sydämestä tuli makupaloja kahteen minigrip -pussiin, molemmat tosin jätin melko vajaiksi.




























Koska sydämen keittely onnistui niin hyvin, oli pakko ottaa vielä sian kieli sulamaan. Kun kieli oli sulanut, pilkoin sen neljään osaan keittoajan lyhentämiseksi ja laitoin kattilaan. Päälle taas niin paljon vettä, että kielenpalat peittyy kunnolla ja annoin kiehua n. 45 minuuttia. Vaahtoa tuli enemmän kuin sydämestä ja kauhoin sitä taas pois alkuvaiheessa. Haju oli voimakkaampi kuin sydämessä ja näin flunssaisena, kun vähän väliä voi huonosti, niin haju sai kyökkimään... Sydäntä keittäessä en huomannut hajua muualla asunnossa (vain kattilan vieressä seistessä ja silloinkin piti nähdä vaivaa, jotta hajun haistoi), mutta kieli haisi vielä nukkumaan mennessäkin.

Kokonainen raaka sian kieli
Kypsä kieli pilkottuna
Annoin kypsien kielenpalojen jäähtyä leikkuulaudalla ja leikkasin sydämen tapaan niistä siivuja, jotka pilkoin sopivan kokoisiksi paloiksi. Jos keittää sian kieltä, kannattaa laittaa useampi kieli kerralla keittymään, koska yhdestä tulee melko vähän. Koostumuksensa puolesta kieli oli kiva käsitellä.

Sekä sydän, että kieli maistui koirille hyvin ja seuraaviin treeneihin otetaankin sen perinteisen makkaran sijaan näitä. Sydän oli omasta mielestäni mukavampi käsitellä, ehkä siksi, että kieli oli niin pienissä paloissa, kahteen osaan laittaminen olisi varmasti riittänyt. Kumpikin oli koostumukseltaan hyviä ja melko samankaltaisia.


Simolla on tänään eläinlääkäripäivä. Laitetaan pojalta taju kankaalle, jotta saadaan hammaskivet poistettua ja suu tarkistettua. Tiara taas on aikamoinen luikero. Illalla sitä rapsutellessa taas totesin, ettei siihen juurikaan ruoka ota kiinni ja päätin hakea sille toisen nappulamerkin vielä nykyisen kylkeen, jos tällä mixauksella ja lihalla saisi vähän lihaa luidensa ympärille. Lihasta se kaipaa myös lisää erityisesti selkään.

lauantai 28. tammikuuta 2017

Tammikuu mentiin maltilla

Vuosi on alkanut vauhdikkaasti. Blogi vietti hiljaiseloa nyt tammikuun ajan, koska oma aika ja into ei riittänyt päivittelyyn. Muutto sujui ripeästi ja tavarat löysivät paikoilleen yllättävän nopeasti. Rivitaloelämä on osoittautunut hyväksi valinnaksi. Jos miinuspuolia haetaan, niin meidän ja seinänaapurin ovet ovat aivan vierekkäin, samojen rappujen yläpäässä, jonka vuoksi en pysty aitaamaan pihaa niin, että voisin oven avaamalla päästää koirat ulos. Toisaalta en tätä ole kovin paljoa kaivannutkaan, koska meillä on ihan huippuhyvät lenkkimaastot vieressä.

Meidän asuntomme on päätyasunto ja ollaan "viimeiset" asukkaat eli tie ei kulje lähellä ja vastapäisiä naapureita lukuunottamatta ikkunasta katsoessa ei juurikaan näe muita ihmisiä. Muutenkaan naapureita ei pahemmin ole näkynyt ja aika itseksemme olemme elelleet. Uusiin lenkkimaastoihin ollaan tutustuttu urakalla ja ihan kodin lähellä pystyy pitämään koiria irti. Lisäksi pienen matkan päässä on Porin metsä, jossa risteilee runsaasti polkuja.



























Yksinolot sujuu koirilta hyvin. Luita on lattialla koirien jäädessä kahden ja kotiin palatessa vallitsee hiljaisuus. Välillä seinänaapurin tullessa kotiin Taika saattaa pöhähdellä, mutta melko hyvin ne ovat jo tottuneet siihen, että naapuri kulkee "meidän rappusia" ja tulee "meidän ovelle" (eli viereiselle ovelle) ja pääasiassa haukkumista aiheuttaa vain meidän kodin ovikello.

Taika on saanut alkaa ulkoilemaan jo vapaammin eli nykyään meillä elellään lähes normaalia arkea. Välillä rajoitan ulkona ollessa Taikan vapautta, jos meno tuntuu yltyvän liikaa. Fyssarikäynnit on tauolla helmikuun loppuun saakka ja jalankäyttö on hyvää. Sopivan mäen etsintä on vielä käynnissä, mutta eiköhän se metsästä löydy, kun etsitään.


Tiaran treenit on vähän jääneet alkuvuodesta. Treenikauden piti alkaa 11. päivä, mutta kouluttajamme olivat molemmat influenssassa. Siitä viikon päästä Tiara aloitti juoksunsa, joten peruutin treenit. Viime keskiviikonkin treenit peruutin, mutta juteltuani toisen kouluttajani kanssa tuli kaipuu radoille ja sinne oli päästävä. Niinpä torstaiaamuna pakkasin reppuun treenikamat ja juoksuhousut ja suuntasin Taikan ja Tiaran kanssa hallille.




























Tiaran kanssa juoksu-A ei ole vieläkään tullut valmiiksi, koska meillä on ollut vähän väliä taukoa. Pääasiassa tauko on johtunut siitä, että oma motivaatio tai aika ei riitä. Nyt löytyy motivaatiota ja aikaa, joten on aika viedä projekti päätökseen. Aloitettiin A alastulolta, ensin puolesta välistä, sitten harjalta. Hetkeksi unohdetaan taas muut kontaktiesteet, jos nyt vihdoin veisin projektin loppuun saakka.. Viikonlopun aikana on tarkoitus mennä treenaamaan madalletulla A:lla koko A:ta.

A:n jälkeen muistuteltiin mieleen muuri ja pussi. Molempia esteitä ollaan tehty vissiin kerran, joten oli jo aikakin alkaa niitä treenaamaan. Näitä pitäisi ottaa treeneissä enemmän, kun ne tuppaa jäämään. Samoin okseri on vähän jäänyt. Sekä muuri, että pussi oli Tiaralle helppoja juttuja, kun ne oli kerran muisteltu mieleen.

Kepeillä meillä on edelleen verkot alussa ja lopussa, koska treenimäärät on viime aikoina ollut olemattomia. Kepit mennään oikein ja hyvällä rytmillä ja Tiara osaa ne kaikista kulmista. Keppien suhteen jatketaan vielä toistaiseksi verkkojen kanssa ja jokusen treenin jälkeen napataan ne pois.

Tiara on puolivahingossa oppinut liudan eri ohjaustekniikoita ja reagoi niihin hienosti. Viskileikkaus aiheutti kuitenkin hiukan päänvaivaa, joten se otettiin treeniin. Apukädet olisi olleet tarpeen, mutta selvittiin ilmankin. Lelupalkalla saatiin viskileikkauskin toimivaksi. Näitäkin pitäisi muistaa treenata enemmän, vaikka vähemmän niitä hyödynnän.

Lopetettiin treeni tekemällä vielä A:n alastuloa. Ensi viikosta alkaen aloitetaan Tiaran kanssa ohjatuissa treeneissä. Ennen olen pitänyt poikkeuksetta taukoa juoksun ajan, mutta nyt tilanne muuttui, koska ollaan jo nyt pidetty pitkiä taukoja riittämiin.



























Luvialla ollaan vierailtu pariin otteeseen viikonloppuisin. Iiris ja Simo on hyvin kotiutunut ja vaikuttaa tyytyväisiltä järjestelyyn. Simo kulkee portaikossa nykyään nätisti, eikä enää alkuaikojen tapaan rynni. Taika ja Tiara on tyytyväisiä, kun pääsevät kyttäämään ohikulkijoita ikkunasta, meillä kun sitä mahdollisuutta ei päätyasunnon ansiosta ole. Simo on onnessaan, kun saa leikkikaverin ja Iiris on tyytyväinen ylimääräiseen rapsuttajaan.


perjantai 30. joulukuuta 2016

Toivotetaan uusi vuosi tervetulleeksi

Kulunut vuosi ei ollut meille parhain. No, kun asiaa oikein miettii, niin olihan siinä paljon hyvääkin, mutta loppuvuoden tapahtumat saivat sen tuntumaan kehnolta. Tammikuussa postailin Historian havinaa -postauksen, jossa kerroin omasta agilityurastani. Helmikuussa Simo kastroitiin, se meni ihan perseelleen ja niitä jälkimaininkeja korjaillaan edelleen - ei fyysisesti, vaan henkisesti. Jossain vaiheessa kirjoitan vielä uuden postauksen, jossa käyn asiat läpi. Moni suosittelee kyseistä eläinlääkäriä kastrointeihin, mutta oma näkemykseni on, että hänen ammattitaitonsa ei niihin riitä. Nykyään meidän jalkamme kuljettavat lähes kaikissa asioissa toisille lääkäreille, jos en tiedä varmaksi mitä tahdon. Kesäkuussa oli agilitykauden kohokohta ja samalla Taikan ja mun viimeiset SM-kisat. Reissusta jäi hyvät muistot ja se oli oikeastaan hyvä päätös arvokisauralle. Heinäkuussa Tiara kävi ensimmäisessä näyttelyssään. Joku päivä pitää kai ilmoittautua uudelleen, että saadaan siitä agilityvalio ;)

Syyskuussa... Syyskuu oli ehkä opettavaisin kuukausi hetkeen. Tai oikeastaan koko loppuvuosi oli sitä, mutta syyskuusta varmasti opin eniten. Taikan ja mun viimeiset kisat ajoittui syyskuulle. Nyt olen tyytyväinen, että jätin piirinmestaruudet välistä, jotka olisivat olleet meidän viimeiset kisat, koska samana iltana Taikan polvi lähti sijoiltaan. Jos se olisi tapahtunut agilityradalla, olisin kokenut suunnattomia itsesyytöksiä siitä, että hajotin koirani. Taika oli parhaassa iässä agilityn kannalta ja oltiin hyvässä vireessä. Kisakalenteri näytti hyvältä ja ensi kesän SM-nollien suhteen en kokenut mitään paineita; tiesin että saataisiin ne. Selatessa vanhoja postauksia olin jossain vaiheessa kirjoittanut, että meillä on vielä hyvin aikaa saada valioitumiseen oikeuttavat sertit, tässä mikään kiire ole. No, niitä me ei tulla saamaan. Teoriassa me voitaisiin palata takaisin lajin pariin ja tiedän, että moni palaakin. Toisaalta taas, vaikka Taikalla oli palo agilityyn ja se oli se meidän juttu, en ole valmis ottamaan sitä riskiä, että polvi pitäisi operoida uudelleen. Taikan hoidoista aiheutuneet kulut on nyt tältä vuodelta paketissa ja kulut näkyy nyt myös omalla sivullaan, jos joku ne tahtoo silmäillä läpi.

Olen aina pitänyt koiria jotenkin itsestäänselvyytenä; tottakai ne pysyy terveinä, ei minun koirille mitään vakavaa tapahdu - ne on ne muiden koirat. Olen aina ajatellut, että mulla on elämä antanut niin paljon taakkaa kaiken muun suhteen, että mun koirat on sen takia terveitä. Kun se taakka on nyt jaettu myös muiden harteille ja oma painolastini on kevennyt huomattavasti, tuli uusi taakka kannettavaksi - tällä kertaa koiran loukkaantumisen muodossa. Jokainen mut tunteva tietää, että Taikan loukkaantuminen oli mulle todella iso ja vaikea asia. Sitä on puitu monien kanssa ja varmaan tulen jatkossakin puimaan. Kuitenkin mä olen oppinut siitä jotain; olen oppinut arvostamaan niitä hetkiä, jotka mulle on koirieni kanssa suotu. Oli ne sitten harrastuksen parissa tai arjessa. Harrastaminen ei ole enää mikään itsestäänselvyys, vaan on kunnia, että saan harrastaa vielä Tiaran kanssa. Tällä hetkellä huomaan miettiväni paljon sitä, jos Tiarallekin sattuu jotain, mutta pyrin siihen, etten jää murehtimaan asiaa sen enempää, vaan nimenomaan nautin joka hetkestä.

Meinasin ensin, että jätän tämän vuoden nollaprosentin laskematta. Ajattelin sen olevan joku olematon ja mitätön. Mutta se on mulle yhä tärkeä juttu, olen sen joka vuosi laskenut. Startattiin Taikan kanssa kaikkiaan 24 kertaa, joista kaksi starttia SM-kisoissa; joukkue- ja yksilö-SM:ssä. Nollaprosentti jatkoi nousuaan, kuten aiempinakin vuosina ja oli tänä vuonna 35 %.



























Varsinaisia tavoitteita vuonna 2016 ja niiden toteutumistakin pitää tarkastella...

Iiriksellä ainoa tavoite oli pysyä herveenä.
Tämä tavoite saavutettiin hyvin.

Taikan kanssa tavoiteltiin valioitumista ja MM-karsintapaikkaa. Lisäksi lisää kontaktitreeniä.
Taikan tavoitteista valioituminen lähestyi taas askeleen, kun saatiin vuoden aikana toinen SERT-H. Haave kuitenkin kaatui, kun Taika loukkaantui, mutta mulle riittää, että tiedän, että mulla olisi valiokoira, jos polvi olisi kestänyt ♥ MM-karsintapaikka me saatiin ja arvatkaa harmittaako, kun en sitä sitten käyttänyt? Ajattelin vaan, että onhan tässä aikaa. No, ei ollut. Jos te saatte tilaisuuden johonkin upeeseen juttuun - käyttäkää se! Se tilaisuus ei ehkä enää uusiudu, vaikka niin luulisi.

Simon tavoitteisiin kuului höntsäagility. Lisäksi olin tarinoinut Simon jalostuskäytöstä; viisi pentuetta oli ja kaksi oli vielä suunnitteilla.
Simon kanssa ei juurikaan kyllä agilityn parissa viihdytty. Yksittäisiä kertoja käytiin treenaamassa ja kotona tehtiin vähän jotain. Pentueiden suhteen se viisi pentuetta jäi voimaan. Toinen pentue peruuntui ja toisen pentueen kohdalla Simon entinen omistaja sanoi, että hän ei käytä Simoa, jos tahdon kastroida sen - se korvaa viimeisen pentueen. Käytin tilaisuuden hyväksi ja Simo kastroitiin, jotta vahinko saadaan takuuvarmasti estettyä.

Tiaran tavoitteet painottui perusjuttuihin; parempaan hihnakäytökseen ja muiden koirien kohtaamiseen. Muutama näyttely oli tavoitteena.
Hihnakäytös on melko hyvää. Lenkille lähtiessä tarvitaan edelleen työtä, koska Tiara kerää kierroksia ja alkaa härnäämään Taikaa. Muuten se kulkee nätisti hihnassa. Muiden koirien kohtaaminen sujuu 99 % hyvin lenkillä. Tiara ei juuri välitä muista. Muutaman näyttelyn sijaan käytiin yhdessä, mutta se on enemmän kuin ei mitään.

Unohdetaan ne mun tavoitteet. Voin sanoa, että ne ei toteutunut. Kävin salilla muutamia kertoja ja juoksemassa yhtä vähän. Sen sijaan agilitystä on tullut tosi hauskaa taas eli voin sanoa, että yksi tavoite on saavutettu ja pidän sitä ehkä kaikkein tärkeimpänä!



























Mitä olisikaan vuosi 2017 ilman tavoitteita? Tavoitteita on hyvä asettaa, koska pitää olla jotain, mihin tähdätä ja jotain mitä parantaa. Ensi vuodelle jokaiselle koiralle asetetaan omat tavoitteet, toisille enemmän, toisille vähemmän.

Taikan tavoitteena ensi vuodelle on lihaskunnon kasvattaminen ja kuntoutuminen. Saadaan tammikuussa pikku hiljaa alkaa palaamaan normaaliin elämään, joten lihasten metsästys saa alkaa tulevana vuonna! Ehkä keksitään meille joku uusi harrastus agilityn tilalle?

Tiara tavoittelee jälleen parempaa hihnakäytöstä, sen verran on vielä työtä, että saadaan myös lähtötilanteet sujuviksi ilman, että mun pitää jatkuvasti puuttua. Ne haasteet kestää sen ensimmäiset 40-50 metriä eli niihin nyt puututaan. Maaliskuussa tulee kisaikä täyteen, joten tottakai me tavoitellaan sitä ensimmäistä starttia. Lisäksi elättelen toiveita, että oltaisiin vuoden päästä kolmosissa. Juoksu-A on meidän yksi tavoitteemme; siihen lisää suoritusvarmuutta ja vauhtia! Lähtöjä ja käännöksiä pitää vaalia, samoin hyviä pysäytyskontakteja. Tiaran kanssa on petraamista myös hallikäytöksessä. Se on ollut vasta muutaman kerran hallilla niin, että muutkin koirat treenaavat ja käytös ei ole ihan kunnossa. Kisapaikoillahan ei ole ongelmaa, mutta metrin päässä treenaava koira ei olekaan verrannollinen sen suhteen. Eli myös hallikäyttäytymisen kanssa työskennellään, jotta rauhoittuminen sujuisi paremmin.

Iiris mennä porskuttaa ja täyttää ensi keväänä jo 12, hui! Eli tavoitteena on edelleen se terveys. Lihaskunnon ylläpito on yksi ikuisuustavoite, olen iloinen siitä, kuinka hyväkuntoinen vanhus meillä on.

Simon kanssa pyritään työstämään kastraation jälkimaininkeja. Siitä tuli epävarma joidenkin ihmisten ja koirien seurassa, joten sen suhteen riittää työtä. Pyritään siis siihen, että Simo muistaisi, kuinka kivoja ne kaikki oli ennen kastraatiota. Esimerkiksi hieronta ei enää onnistu vieraan ihmisen toimesta - ja vieraalla tarkoitetaan myös niitä, jotka on jo useamman vuoden käynyt meillä hieromassa koiria, myös Simoa...

Saako omat tavoitteet jättää pois? Saa. Sen verran suostun tavoittelemaan, että edesauttaisin koirien tavoitteiden saavuttamista ja keskittyisin parantamaan omaa ohjaustani. Oikeastaan yhdeksi tavoitteeksi voisin asettaa sen, että me käytäisiin myös valmennuksissa Tiaran kanssa. Haluan myös pitää oman pään kasassa kisoissa ja treeneissä eli psyykkisen puolen harjoitteetkin jatkuvat!